torstai on toivoa täynnä sanoo vanha sanan parsi.. No oli, tämä viikko mennyt nuorimmaiseni, Olli-Eliaksen, kovan kuumeen nujertamisessa. Poika on sairastanut enemmän ja vähemmän räkatautia 5-6viikkoa ja oli pari päivää terve ja nyt sitten menos 4 päivä hulppeissa lukemissa. Tiistaina oli hurjat 40,4 mitä kuume mittari viisas 😰 Eilen käytin päivystyksessä ja tuunattiin vaan korvien katsomisen jälkeen että pronaxenia ja ensiviikon alussa uudestaan mikäli kuume vielä on 😳 Tai aiemmin jos kunto romahtaa. No tänään aamulla jo näytti hyvälle kun aamu puurot itse tehdyn kiisselin kanssa kelpas oikein hyvin ja vauhti ollut töppösissä omanlaistaan mutta vielä illalla kuume nousi 😣 Saa nyt nähdä onko tämä kuume joku jälkitauti vai nuo kovastikin pullottavat ikenet kulma ja poskihampaiden kohdalla.. Mutta toivoa paranemisesta rupeaa olemaan kun ruoka alkaa maistua ja vauhtia olemaan ☺️ On vain jännä huomata että sitä on melkein itsekkin myötätunnosta taas kipeänä, valvottaa ja kuuntelee että nukkuuko lapsi ja hengittääkö hyvin, sen vähän mitä nukkuu säpsyy pienimpiinkin rasahduksiin. Sitten on zombie koko seuraavan päivän 😴

Tänään piti kyllä mennä kauppaan ostamaan pakolliset siitäkin huolimatta että lapsi kipeänä. Oli ihana nähdä muitakin aikuisia kun    Monta päivää sisällä ollut. Puhelin ainut kytkös ulkomaailmaan.. Sitä taas oikein odottaa että pääsee ihmisten ilmoille. Näinkin sosiaaliselle ihmiselle tälläiset sairastelu jaksot on verrattavissa sitruunan syöntiin 😵  

Mutta nyt pitää painua nukkumaan kun ei tiedä ensi yön nukkumis saldosta 😉